Green Future – UPM:n vapaaehtoiset kiertävät kouluissa Kiinassa

29.8.2018

Yhtiön työntekijät ovat kiertäneet kouluissa kertomassa kestävästä kehityksestä jo kahdeksan vuoden ajan.

”Tavoitteemme on saada koululaiset pohtimaan kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua. Kasvaessaan he toimivat ympäristön kannalta paremman tulevaisuuden lähettiläinä ja inspiroivat toiminnallaan sukulaisiaan ja ystäviään”, UPM Changshun tehtaanjohtaja Jukka Saarelainen sanoo.

Green Future -ohjelma on kiinalainen opetusyhteistyö UPM:n, Changshun ympäristöviraston ja opetusviraston välillä. Yhteistyön tavoitteena on kertoa koululaisille ympäristöstä ja opastaa heitä toimimaan arjessa niin, että se tukee kestävää kehitystä.

Yhdeksän vuotta koululaisten oppimisen tukena

”Haluamme, että ohjelma inspiroi koululaisia viemään ympäristöviestiä eteenpäin ja osallistumaan ympäristöä vähemmän kuormittavan tulevaisuuden rakentamiseen”, kertoo Changshun tehtaan viestintäpäällikkö Gracie Huang. Hän on toiminut Green Future -ohjelman UPM:n vetäjänä seitsemän vuotta.

Green Future -ohjelmassa on kaksi osaa. Ensimmäisen osan muodostavat ympäristönsuojelua käsittelevät oppitunnit, joita pidetään paikallisissa alakouluissa joka vuosi maaliskuusta kesäkuuhun. Toinen osa on kesäleiri, joka järjestetään yleensä heinäkuussa.

Changshun kouluissa järjestetään normaalistikin ympäristönsuojeluun liittyvää opetusta. Green Future -ohjelma eroaa koulujen omista kursseista siinä, että opetussuunnitelmat ovat UPM:n vapaaehtoisten tekemiä ja tunneilla käytetään yhtiön materiaaleja, kuten UPM Forest Life -sivustoa.

Ohjelma aloitettiin vuonna 2010 ja kahdeksassa vuodessa yli 250 UPM:n vapaaehtoista on työskennellyt 54 paikallisessa koulussa pääasiassa Changshussa mutta myös Shanghaissa ja Jiangxin maakunnassa.

Ohjelma on saanut tunnustusta myös paikallishallinnolta ja ohjelmasta on kerrottu useissa tiedotusvälineissä kuten Changshu Daily- ja Suzhou News -sanomalehdissä sekä CSBC:n ja CSTV:n kanavilla. Myös opettajilta ja koululaisilta saatu palaute on ollut positiivista.

Takana jälleen menestyksekäs vuosi

UPM:n vapaaehtoiset kävivät tänä vuonna kolmessa alakoulussa Changshun alueella ja pitivät oppitunteja ympäristönsuojelusta yli 550 koululaiselle.

Ensimmäisellä oppitunnilla esiteltiin maailman vesivarantoja ja käytiin läpi veden puutteen negatiivisia vaikutuksia. Vapaaehtoiset opettivat, miten tärkeää veden puhtaus ja veden säästäminen arjessa on. Esimerkkinä käytettiin läheistä Suzhoun kaupunkia, joka kärsii vesipulasta.

Tämän jälkeen vapaaehtoiset esittelivät koululaisille interaktiivista UPM Forest Life -sivustoa. Se kertoo kestävästä metsänhoidosta ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä.

Vilkas leiripäivä

Yhdeksäs ympäristöasioita käsittelevä Green Future -kesäleiri järjestettiin UPM Changshun tehtaalla ja sille osallistui 61 koululaista ja yhdeksän opettajaa kolmesta koulusta. Kesäleirin ohjelman sisältö vaihtuu vuosittain. ”Haluamme keksiä uusia ideoita, joista koululaiset pitävät”, Gracie kertoo.

Ympäristötietovisa sai koululaiset jakamaan osaamista toisilleen. Lisäksi he oppivat arjessa tarvittavia taitoja, kuten jätteiden lajittelemista. Paperinvalmistustyöpajassa koululaiset saivat käytännön kokemusta, kun he pääsivät valmistamaan paperia kierrätysmateriaaleista. Päivän päätteeksi järjestettiin muotishow, jossa koululaiset esittelivät kierrätettävistä materiaaleista valmistettuja asuja.

Osallistujilta saatu palaute on ollut positiivista. Palautteen mukaan leiri lisäsi heidän tietämystään ympäristönsuojelusta ja erityisesti jätteiden kierrätyksestä. ”Toivon, että tulevaisuudessa yhä useammat UPM:n vapaaehtoiset voivat jakaa ympäristöosaamistaan koululaisille kaikkialla Kiinassa.”, Gracie Huang toteaa.

Green Future -hanke on osa UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaa. Ohjelma keskittyy hankkeisiin, jotka ovat merkityksellisiä yhtiön liiketoiminnan ja vastuullisuustavoitteiden kannalta. Painopistealueet ovat Lukeminen & oppiminen, Paikallinen sitoutuminen, Vastuullinen veden käyttö ja Bioinnovaatioiden vauhdittaminen.

UPM Biofore

Related Stories