Kun kansallinen ympäristölainsäädäntö uudistui 20 vuotta sitten, metsälakiin lisättiin ensimmäistä kertaa luonnon monimuotoisuuden turvaamistavoite. Samalla luonnonsuojelulaki koki ison remontin. Samaan aikaan metsäsertifiointi levisi käytännöksi edistää kestäviä metsäalan käytäntöjä. Sertifiointi tarkoitti myös ensimmäistä selkeää markkinamekanismia metsätalouden ympäristöasioiden ja kuluttajakentän välillä. Puunhankinnan ympärille syntyi yhä enemmän ympäristönormeja ja yhteiskuntaa osallistavia käytäntöjä.
Toiminta kehittyy, julkinen keskustelu polkee paikallaan
UPM käynnisti oman toimintaohjelmansa 1990-luvun lopulla, ja tavoitteeksi asetettiin biodiversiteetin turvaaminen osana nykyaikaista ja kehittyvää metsätaloutta. Koko tämän 20 vuoden ajan käytännön toimintaa on kehitetty jatkuvan parantamisen periaatteella, ja samalla tutkimuslaitokset ovat tuoneet lisää uutta tietoa käytännön toimintaa palvelemaan.
Vain yksi on polkenut paikallaan, ja se on julkinen metsäkeskustelu. Siinä tunne ja politiikka ovat aina syöneet tilaa vuoropuhelulta, jossa olisi mahdollista hyödyntää Suomen metsä- ja ympäristöalan osaamista - maailman parhaita lajissaan.
Päättyvän vuoden keskustelun aihe on ollut metsäalan suunniteltujen lisäinvestointien vaikutukset puunkäyttöön ja metsien käytön kestävyyteen, erityisesti metsäluonnon monimuotoisuuteen ja metsien hiilinieluun.
Luonnon monimuotoisuuden esiin nostaminen ilmastokeskustelun rinnalle on monesta syystä hyvin tärkeää. Vielä tärkeämpää on huolehtia, että lisääntyvä puunkäyttö ei vaaranna metsäluontoa eikä sen tarjoamia ekosysteemipalveluja.
Suojelu on vain yksi keino turvata metsiemme lajeja
Metsiemme lajien turvaaminen on kahdenlaista, metsien suojelua ja talousmetsien luonnonhoitoa.
Talousmetsien luonnonhoito voidaan myös jakaa kahteen. Toisaalta turvataan jo olemassa olevia lajeja ja niiden esiintymiä. Näin tehdään, kun esimerkiksi turvataan kalasääsken pesäpuu ja pesintä hakkuissa, tai kun suojellaan lähde ympäristöineen, jossa esiintyy vain tässä ympäristössä esiintyviä lajeja, kuten lähdesammalia.
Toinen tie turvata lajiston monipuolisuus on käynnistää pitkäaikaisia prosesseja, joiden vaikutukset tulevat esiin vasta myöhemmin. Tällöin kyseessä on mm. puulajisuhteiden monipuolistaminen lehtipuustoa lisäämällä ja lahopuun lisääminen.
Hakkuissa säästetyn puuston arvo lahopuuna käynnistyy kun puun lahoaminen kaatumisen tai muun syyn vuoksi alkaa, ja tästä alkaa vuosikymmeniä kestävä lahoamisprosessi eri vaiheineen ja lajeineen. Tämä väistämätön aikaviive on ollut vaikea sisäistää niin EU:n ympäristöpolitiikassa kuin julkisessa keskustelussakin. Onneksi tutkimus on alkanut tuottaa laadukkaita mallinnuksia havainnollistaen metsäluonnon kehitystä tulevaisuudessa, perustana nykyiset metsien käsittelykäytännöt.
Hakkuiden määrästä ei voi yksin päätellä ympäristövaikutuksia
Metsiä voidaan hyödyntää kestävästi, kun puuston poistuma ei ylitä kasvua, kun metsien monipuolinen ikärakenne säilytetään, arvokkaat elinympäristöt suojellaan, lahopuuta lisätään ja metsien puulajisuhteita monipuolistetaan. Hakkuiden lisäämisestä valtakunnan tasolla ei yksin voi päätellä juuri mitään ympäristövaikutuksia.
Merkitystä on sillä, että arvokkaat elinympäristöt on suojeltu ja että metsäympäristöön syntyy lisääntyvässä määrin ja ajan myötä luonnonmetsille tyypillisiä ominaisuuksia ja niiden yhdistelmiä, eri lajien suosimia tai vaatimia resurssikombinaatioita. Kaikki edellä mainitut ovat jo nykyisten metsätalouskäytäntöjen perusasioita.
Tietenkin tulee huolehtia siitä, että ohjeet ja säännöt toteutuvat käytännössä, ja että toimintaa edelleen kehitetään seurannat ja tutkimus huomioon ottaen. Samoin tulee toteuttaa elinympäristö- ja lajikohtaisia hankkeita, kuten mm. harju- ja paloympäristöjen osalta on tehty.
Vastuullisuutta on korvata uusiutumattomat luonnonvarat uusiutuvilla
Globaalien ympäristötrendien ja väestönkasvun edessä keskeinen kysymys on, miten maata tulee käyttää viisaasti ja vastuullisesti. Vastuullinen lähtökohta on korvata uusiutumattomat luonnonvarat uusiutuvilla, kuten puulla.
Uudessa biotaloudessa olisi viisautta tarkastella kaikkia vaikutuksia ja ekosysteemipalveluja samanaikaisesti, eikä pelkästään yhtä indikaattoria kerrallaan, kuten biodiversiteettiä. Kokonaisvaltaiset ekosysteemipalveluihin perustuvat maankäyttötavoitteet soveltuisivat kaikille teollisuuden aloille.
Suomalainen metsä tuottaa yhä monipuolisemmin puusta valmistettuja tuotteita, ylläpitää luontaista biodiversiteettiä, sitoo hiiltä, puhdistaa vettä, antaa marja- ja sienisadon, ja tarjoaa riistaa ja mielenrauhaa. Mikä muu maankäyttömuoto on tuotantokapasiteetiltaan yhtä runsas ja monipuolinen, vastaten samalla ihmiskunnan yhteisiin haasteisiin? Missä päin maailmaa tarvittava puu kannattaa tuottaa?
