Artikkeli | 06/21/2016 11:48:00 | 3 min Lukuaika

YoungFore Boot Campissa räiskyvää innovaatiotyötä yli bisnesrajojen

Innovaatiotyö ja uuden kehittäminen ovat merkittävä osa UPM:n Biofore-strategiaa. Innovaatiotyötä tehdään yhteistyössä toimittajien, asiakkaiden, kasvuyritysten ja oppilaitosten kanssa, mutta myös sisäisesti. Innovaatiomyönteinen kulttuuri rohkaisee kyseenalaistamaan vanhoja toimintatapoja ja lähestymään asioita uudesta näkökulmasta. Uutta kehitetään muun muassa Biofore Boot Campeissa, joita järjestetään ajankohtaisten kehityskohteiden ympärille.

 

Uuden kehittämisessä erilaisten kokemustaustojen ja osaamisalueiden yhdistäminen luo usein parhaat edellytykset onnistumiselle. UPM:n vuoden 2015 alussa aloittama Boot Camp -innovaatiotoiminta tuo yhteen UPM:läisiä eri liiketoiminnoista, eri osastoilta ja funktioista. Yhden tai kahden päivän mittaisessa työpajassa muodostetaan ryhmiä, joille annetaan työstettäviksi ajankohtaisia kehityskohteita. Boot Campeihin valitaan mukaan sellaisia henkilöitä, joilla on asiaan liittyvää osaamista ja intoa kehitystyöhön. Työskentelytapa on hyvin vapaamuotoinen – ryhmä saa itse määritellä tavoitteensa ja metodinsa. Tapahtuman päätteeksi ryhmät esittävät ideansa ytimekkäästi tuomareille ja joukosta valitaan voittaja.

"Osaa työpajoissa syntyneistä ideoista jalostetaan parhaillaan eteenpäin niiden ympärille syntyneissä projekteissa ja osa on jo viety käytäntöön asti. Yrityksen toimintatavat kehittyvät ja merkittävää etua on myös siitä, että työntekijät luovat hyödyllisiä verkostoja yrityksen sisällä", kertoo innovaatiotoiminnan kehityspäällikkö Veera Eskelin.

Biofore Boot Campeja järjestetään muutaman kuukauden välein. Konseptia on yhdessä Eskelinin kanssa kehittänyt UPM:n strategisten kumppanuuksien johtaja Esa Laurinsilta. "Haemme aktiviisesti uusia Boot Camp -toimeksiantoja, tavoitteena on työstää oikeita liiketoimintahaasteita ja kehittää uudenlaisia toimintatapoja."

Sininen tiimi

Sininen tiimi

YoungFore Boot Camp keräsi UPM:n energiset ja uteliaat ideoimaan yhdessä

Kesäkuussa järjestetty YoungFore Boot Camp yhdisti UPM:n YoungFore-toiminnan Boot Camp -innovointiin. YoungFore tuo yhteen kaiken ikäisiä ja erilaisissa tehtävänkuvissa työskenteleviä UPM:läisiä sillä se ei nimestään huolimatta ole suunnattu nuorille. Mukaan pääsee jokainen verkostoitumisesta, uuden oppimisesta ja muiden seurasta kiinnostunut.

YoungFore Boot Campissa päivä aloitettiin digitalisaatioon liittyvien kehityskohteiden esittelyllä. Tämän jälkeen jakauduttiin ryhmiin. Kukin osallistuja valitsi itseään kiinnostavan aihealueen ja pukeutui tiiminsä väreihin. Intensiivisen iltapäivän aikana ryhmät ideoivat ratkaisua heille esitettyyn ongelmaan. Iltaa kohden tiimit tiivistivät esityksensä ytimekkääksi esitykseksi ja seuraavana aamuna astuttiin lavalle esittelemään oma idea UPM:n johtajistosta koostuvalle tuomaristolle.

"Saimme kuulla todella hienot esitykset. Koko tuomaristo oli vaikuttunut. Tiimit olivat hioneet esityksiään pitkälle iltaan. Esitys- ja viestintätaidot olivat todella kohdillaan ja esillä oli myös demoja ja protoja konsepteista", Eskelin kommentoi.

Voittajaksi valittiin konsepti, joka keskittyy uuden työntekijän perehdyttämiseen digitaalisen sovelluksen avulla. "Konseptimme helpottaa ja tehostaa perehdytysprosessia ja varmistaa, että kaikki oleelliset perehdytykseen liittyvät tehtävät hoidetaan ajallaan. Yhtenä osa-alueena on seurata, että uusi henkilö tapaa mahdollisimman nopeasti työtehtävän kannalta tärkeät kontaktit. Toimintamallimme parantaa työntekijöiden viihtyvyyttä ja tuo lisää tehoa työntekoon. Kokemus oli innostava ja toimimme todella hyvin tiiminä, niin että kaikkien panos näkyi lopullisessa ideassa ja esityksessä", kuvailee voittajatiimiin kuulunut UPM:ssä HR:ssä työskentelevä Piritta Rajala.

 

Saara Töyssy

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Vahva patenttisalkku turvaa huomisen arvonluonnin
Artikkeli | 02/26/2018 13:43:00 | 5 min

Vahva patenttisalkku turvaa huomisen arvonluonnin

Lue lisää
Ilmanlaatu paremmaksi pääkaupunkiseudulla
Artikkeli | 03/02/2018 08:27:00 | 2 min

Ilmanlaatu paremmaksi pääkaupunkiseudulla

Lue lisää