UPM panostaa ihmisten johtamiseen

12.10.2015

Tulevaisuuden esimiehiltä odotetaan hyviä vuorovaikutustaitoja, ihmisten innostamista sekä kokonaisuuden hallintaa muuttuvassa ympäristössä. UPM varautuu esimiesten eläkkeelle siirtymiseen kouluttamalla uusia kykyjä työnjohtotehtäviin Kaukaan ja Kymin tehtaille.

Moni pitkän työuran tehnyt esimies siirtyy lähivuosina eläkkeelle. Varmistaakseen laadukkaan esimiestyön jatkuvuuden ja vastatakseen tulevaisuuden haasteisiin UPM käynnistää helmikuussa 2016 Tulevaisuuden esimies -koulutuksen.

Puolitoista vuotta kestävä koulutushanke valmistaa vuoromestareita ja työnjohtajia ensisijaisesti tuotannon ja kunnossapidon esimiestehtäviin Lappeenrantaan Kaukaan sellutehtaalle ja Kouvolaan Kymin sellu- ja paperitehtaalle. Koulutukseen valitaan kuusi henkilöä.

Esimies ohjaa ja tukee

Koulutusohjelman sisältö syntyy yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden kesken. Kymin sellutehtaan varavuoromestari Reino Grönlund ja Kymin paperitehtaan vuoromestari Toni Huttunen pohtivat, mitä esimiehiltä vaadittiin ennen ja mitä heiltä vaadittaneen tulevaisuudessa.

Grönlund on työskennellyt UPM:n tehtailla vuodesta 1978 lähtien. Omat eläkevuodet häämöttävät jo, joten on aika kouluttaa lähtijöiden saappaisiin uutta sukupolvea. Uudella ajalla on uudet kujeet.

– Kun aloitin esimiestyöt, voin sanoa, että osasin itse tehdä kaikki alueeni työntekijätehtävät. Enää en osaa. Ennen oltiin teknisten yksityiskohtien asiantuntijoita, nykyään se on mahdotonta. Päälinjat on tietenkin hallittava, Grönlund toteaa.

Toni Huttunen on samaa mieltä. Kun tehtäväkenttä laajenee ja vuoromestarin vastuulla on laajat ja monimutkaiset prosessialueet, kukaan ei pysty hallitsemaan kaikkea.

– Esimiestyö ei ole vain teknistä osaamista, vaan enemmänkin henkilöstön tukemista ja ohjaamista, hän sanoo.

Esimies vie arvoja arkeen

Huttunen osallistuu paitsi koulutusohjelman suunnitteluun myös itse ohjelman testiversioon. Hän odottaa koulutukselta erityisesti vuorovaikutustaitojen kehittymistä.

Niistä on eittämättä apua, sillä tulevaisuuden johtaminen on enenevästi ihmisten johtamista, mikä on yksi UPM:n johtamisen kulmakivistä liiketoiminnan johtamisen ja itsensä johtamisen rinnalla.

UPM:n arvojen toteutuminen arjessa korostuu esimiestyössä. Esimiesten on kannustettava myös muita arvojen mukaiseen toimintaan. UPM:n arvot ovat Uudistu rohkeasti, Luota ja ole luotettava ja Tuloksia yhdessä.

Tulevaisuus tarvitsee hyviä esimiehiä

TULEVAISUUDEN ESIMIES -koulutuksen avulla UPM investoi henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen.

– Meillä on ollut hyviä esimiehiä ennen ja on nytkin. Haluamme varmistaa, että niin on myös tulevaisuudessa, kertoo UPM Kaukaan ja UPM Kymin henkilöstöpäällikkö Kai Latvala.

Latvala toivoo runsasta hakijamäärää ja sen myötä uutta verta tehtaille; nuoret työntekijät piristävät nimittäin koko työyhteisöä. Se on huomattu jo Tulevaisuuden ammattilainen -koulutuksen myötä. Vuonna 2014 alkaneeseen oppisopimuskoulutukseen haki yli tuhat nuorta. Valituiksi tuli nelisenkymmentä.

Pääkuva: Vuoromestari Toni Huttusen (vas.) mukaan esimiestyö ei ole vain teknistä osaamista, vaan enemmänkin henkilöstön tukemista ja ohjaamista. Varavuoromestari Reino Grönlund on samaa mieltä kollegan kanssa.

Kuva: Johannes Wiehn

Helen Moster

Samankaltaiset