UPM monipuolisesti mukana Suomi100-juhlavuodessa

30.12.2016
Lukukeskus, Helsinki, Hämeenkyrö 2016

UPM yhtenä Suomen suurimmista yrityksistä osallistuu monipuolisesti juhlavuoden tapahtumiin. UPM on yksi kansallisen Suomi100-organisaation lähes 40 yrityskumppanista.

Suomen juhlavuosi alkaa juhlallisin menoin Kansalaistorilla Helsingissä uuden vuoden aattona. Töölönlahden ympäristöön levittäytyvä kansanjuhla kestää koko päivän, ja ohjelmaa on kaiken ikäisille, illan juhlallisuudet kuten myös puolilta öin alkava ilotulitus televisioidaan. Biofore Talo juhlistaa satavuotisjuhlavuoden alkamista julkisivuvalaistuksella.

UPM monipuolisesti mukana Suomi100-juhlavuodessa
UPM monipuolisesti mukana Suomi100-juhlavuodessa

Yhtiöllä kaksi kansallista hanketta

UPM:n merkittävin panostus juhlavuoteen liittyy Lukukeskuksen kanssa toteutettavaan Sanat haltuun -hankkeeseen. UPM:n tukemana Lukukeskus järjestää sata toiminnallista lukutaitotyöpajaa ammattikouluissa teknisten alojen opiskelijoille eri puolella Suomea. Puolentoista vuoden pituinen hanke on käynnistynyt syyskuussa ja jatkuu vuoden 2017 loppuun.

Sanat haltuun -hankkeen tavoitteena on innostaa teknisten alojen ammattikoulujen opiskelijat lukemaan ja parantamaan lukutaitoaan. Lisäksi tavoitteena on myös hankkeen avulla herättää keskustelua ja nostaa tietoisuutta erityisesti ammattikouluissa opiskelevien nuorten lukutaidon kehittämisestä.

Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja erityisesti Suomen nuorille. Läpi Suomen ulottuvan kiertueen ytimen muodostaa pyörillä kulkeva tiedekeskusnäyttely, Bioaikarekka.

Bioaikarekan näyttely kertoo biotalouden mahdollisuuksista ja innovaatioista. Keskeistä näyttelyssä on tekemällä ja kokeilemalla oppiminen. Kiertue pysähtyy kaikilla Suomen lukiopaikkakunnilla, ja lukiolaisten lisäksi suunnitteilla on muitakin tapahtumia yhtiölle tärkeillä paikkakunnilla.

Bioaikarekka valmistuu ensi kesänä ja kesätapahtumien jälkeen varsinainen kiertue alkaa elokuussa pohjoisesta ja päättyy joulukuussa Helsinkiin. Kesällä Bioaika-rekan ja näyttelyn voi bongata useilla kesäfestareilla kuten Seinäjoen Farmari-messuilla kesäkuussa ja SuomiAreenassa Porissa heinäkuussa.

Biopolttoaineilla yhteisprojekti Suomalaisen Työn Liiton kanssa

Myös UPM Biopolttoaineet liiketoimintana ja UPM BioVerno tuotteena osallistuu yhdessä Avainlippu Oy:n kanssa Suomalaisen Työn Liiton kampanjaan ”Made by Finland”.

Kampanja tekee näkyväksi suomalaisen työtä ja haluaa nostaa sen merkityksellisyyttä ja arvostusta. Sen avulla halutaan herättää keskustelua siitä, mitkä ovat suomalaisen työn menestystekijöitä. Kampanja muistuttaa, että työ luo hyvinvointia ja pitää meidät maailmankartalla myös seuraavat sata vuotta.

Lue lisää:

Sanat haltuun -hanke »
Bioaikarekka »
Suomalaisen Työn Liiton kampanja »
Suomi100-juhlavuosi »

Sini Paloheimo

Lähetä kommentti

Kommentoi ilman LinkedIn®-tiliä »
Comments left without LinkedIn® sign-in must be approved before they are shown to others.