Artikkeli | 01/05/2016 08:42:00 | 2 min Lukuaika

Työ sahalla opettaa itsenäisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä

Eetu Mastosalo siirtyi keväällä 2015 suoraan koulunpenkiltä kesätöihin ja taas syksyllä töistä suoraan takaisin kouluun. Koko vuosi kului ahkeroidessa. Onneksi iltavuorot sahalla tarjosivat kaivatun tilaisuuden nukkua myöhään ja aamuvuorojenkin jälkeen ehti rannalle – niinä kahtena päivänä kun aurinko sinä kesänä paistoi. Korkeakosken sahalla parasta oli täysivaltaisesti porukkaan kuuluminen ja vastuun tunne omasta työstä.

Eetu Mastosalo opiskelee kolmatta vuotta kone- ja tuotantotekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa. Opintopolkuna hänellä on tuotekehitys. Kesätöitä Eetu on tehnyt 15-vuotiaasta asti, muun muassa jalkineiden pohjien kehittämiseen erikoistuneessa tuotesuunnittelu- ja mallityöpajassa sekä leirintäalueella.

”Sahalla työskennellessä on oikeasti vastuullinen tunne, koska kaikkien työporukkaan kuuluvien panos on välttämätön, jotta homma toimii. Minulla ei itselläni ollut ennakkoon tietoa siitä, millainen paikka saha oikeasti on työympäristönä. Heti ensimmäisellä kerralla yllätyin siitä, kuinka automatisoitua kaikki on. Katsoimme sahalla perehdytyksessä kuvaa toiminnasta 60-luvulla ja on pakko myöntää, että luulin sahan edelleen olevan enemmän sen kaltainen”, Eetu nauraa.

Vaikka saha ei ollut ympäristönä tuttu, tuki Eetua työssä opintojen kautta saatu ymmärrys kone- ja tuotantotekniikasta.

”Kannattaa hakea alalle töihin, vaikka ei selkeätä mielikuvaa tehtaan toiminnasta olisikaan. Perehdytys on todella hyvä. Jo kolmen viikon jälkeen pystyy työpisteillä työskentelemään itsenäisesti”, Eetu kertoo.

Eetu osallistui kesän aikana tehtaalla myös uuden kosteusmittausjärjestelmän tarkkuustestaukseen.

”Tein saheen kosteusmittauksia erilaisin menetelmin. Tehtävä liittyi osaltaan tuotekehityksen opintoihini ja se oli yksi mielenkiintoisimmista asioista kesätyössäni. Varsinaisia työpisteitä sahan kierrossa on seitsemän ja niillä työ on paljolti valvomista. Toisella pisteellä on enemmän toimintaa ja toisella vähemmän”, Eetu kertoo.

Työnhaku alkaa joulutunnelmissa

Eetu haki töihin sahalle UPM:n nettihaun kautta. Kesätyö oli hänelle myös koulutukseen kuuluva harjoittelu. Tammikuussa, kun useimmat haut käynnistyvät, kannattaa olla valmiina toimintaan. ”Aloitan kesätyönhaun päivittämällä ansioluetteloni joulun tienoilla. Viime vuonna hain useampaan paikkaan. Voisin kuvitella lähteväni myös kauemmas töihin, kunhan asuminen järjestyisi.” Koulun jälkeen harkinnassa on muun muassa opintojen jatkaminen diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisessä yliopistossa.

”UPM:ään tutustuin tarkemmin kirjoittaessani harjoittelustani loppuraporttia. Minut yllätti se, kuinka laajalla UPM:llä on toimintaa – ja kuinka suuri kokonaisuus yhtiö on. Minua kiinnostaa tämä ala ja myös kansainväliset tehtävät”, kertoo Eetu.

Kiinnostaako sinuakin kesätyöpaikka UPM:llä? Tutustu avoimiin paikkoihin täällä: http://www.upm.fi/kesa

Seuraa myös kesätyösivuamme UPM kesä: https://www.facebook.com/upmkesa

 

Saara Töyssy

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen
Artikkeli | 02/05/2024 12:48:46 | 8 min

Näin EU-säädökset vaikuttavat puurakentamiseen

Lue lisää
Sahalla tehdään monipuolista ja itsenäistä työtä
Artikkeli | 08/22/2016 08:00:00 | 3 min

Sahalla tehdään monipuolista ja itsenäistä työtä

Lue lisää