Turvallisuusperehdytys auttaa tunnistamaan työpaikan riskit

Pirkko Harrela
Pirkko Harrela
Executive Vice President Stakeholder Relations of UPM
10.2.2015

​Vuonna 2012 UPM:n työturvallisuustulokset olivat selkeästi alan keskiarvoa heikommat. Siksi käynnistimme turvallisuustulosten parantamiseen tähtäävän Työturvallisuuden ryhtiliike -ohjelman, asetimme itsellemme kunnianhimoiset tavoitteet ja ryhdyimme töihin niiden saavuttamiseksi.

Nyt kun kolme vuotta on kulunut, tuloksemme ovat parantuneet merkittävästi. Ylitimme alun perin asettamamme tavoitteen laskea tapaturmataajuutemme (Lost Time Accident Frequency, LTAF*) 5:een. Työturvallisuusohjelman juuri julkaistuihin tuloksiin voi tutustua tarkemmin täällä.

Turvallisuuskoulutus luo pohjan turvalliselle työpäivälle

Turvallisuus alkaa riskien tunnistamisesta. Huolellinen perehdytys auttaa työntekijöitä tunnistamaan tärkeimmät omiin työtehtäviinsä ja työympäristöönsä liittyvät riskit.

Olemme uudistamassa perehdyttämisprosessejamme. Uusi yleisperehdytys on jo julkaistu, ja erillisiä perehdytyksiä kutakin liiketoiminta-aluetta, tehdasta ja työtehtävää varten kehitetään paraikaa.
Tästä lähtien turvallisuuskoulutukset toistetaan säännöllisesti. Näin varmistetaan, että jokaisen tiedot ja taidot pysyvät ajan tasalla.

Pieniä jokapäiväisiä muutoksia

Uskomme, että turvallisuutta parannetaan pienillä jokapäiväisillä muutoksilla: älä vilkuile puhelintasi työskennellessäsi, nosta pudottamasi tavarat ennen kuin joku kompastuu niihin, käsittele työvälineitä huolella ja ylipäänsä keskity siihen, mitä olet tekemässä. Pienet arkiset valinnat voivat vaikuttaa koko loppuelämään!

Onnettomuudet eivät kosketa vain yksilöitä – niillä voi olla valtava vaikutus koko työyhteisöön ja työntekijöiden läheisiin. Tuodaksemme esiin tätä viestiä olemme tehneet lyhyen turvallisuusvideon, jonka toivomme herättävän ajatuksia ja keskustelua työturvallisuudesta ja siitä, miten pienillä asioilla voi olla suuri merkitys työturvallisuuteen.

Toivomme, että UPM:läisten lisäksi muutkin käyttävät materiaalia hyväkseen perehdytyksissä ja työturvallisuuskeskusteluissa.

Rima yhä korkeammalle

Alku on ollut hieno, ja olemme innoissamme saavuttamistamme tuloksista. Uskomme, että olemme omaksuneet kokonaan uuden työturvallisuuskulttuurin, ja se on meille erityinen ylpeyden aihe.

Tulosten innostamana olemme asettaneet itsellemme vielä kovemman tavoitteen – laskea LTAF-lukumme 3:een seuraavan kolmen vuoden aikana.

Työturvallisuuden eteen tehty työ ei ole koskaan valmis vaan turvallista työympäristöä rakennetaan joka päivä. Turvallisuus alkaa meistä jokaisesta!

*Poissaoloon johtaneiden onnettomuuksien määrä miljoonaa työtuntia kohden

Samankaltaiset