Tulevaisuuden esimiehiä

10.3.2016
Vuoromestarit Reino Grönlund ja Toni Huttunen

Johtamistaitojen kehittämisen eteen tehdään UPM:ssä töitä suuressa mittakaavassa läpi yhtiön. Esimiesoppisopimuskoulutus on yksi esimerkki tästä työstä. Koulutukseen haki viime syksynä 350 henkilöä, joista kymmenen valittiin aloittamaan opintonsa helmikuussa 2016.

Puolitoista vuotta kestävät opinnot koostuvat kaikille opiskelijoille yhteisistä teoriajaksoista (10 %) sekä toimipaikoilla tehtävästä käytännön työstä (90 %). Valituilla opiskelijoilla on jo alan koulutus ja jonkin verran työkokemusta. Oppisopimuskoulutuksen sisältö on räätälöity UPM:n tarpeisiin ja keskittyy johtamistaitoihin ja UPM:n tapaan toimia. Oppisopimuskoulutuksista on saatu myönteisiä kokemuksia vuonna 2014 alkaneesta Tulevaisuuden ammattilainen -koulutuksesta.

Tuotannon esimieheltä vaaditaan nyt ja tulevaisuudessa taitoja johtaa ja motivoida ihmisiä ja viedä yrityksen arvoja eteenpäin kentällä ja käytännön työssä. Myös strategian ja liiketoiminnan tavoitteiden syvälliselle ymmärrykselle on käyttöä. Valmistumisen jälkeen tarkastellaan oppilaan sijoittumismahdollisuuksia UPM:n sellu- ja paperitehtaille sekä saha- ja vaneriliiketoimintaan. Johtamistaitoihin panostaminen näkyy toimipaikoilla monin eri tavoin, muun muassa parempana työilmapiirinä ja työhyvinvointina, mutta viime kädessä tehokkaampana ja tuloksellisempana toimintana ja sitoutuneempana henkilöstönä.

UPM:n Suomen tehtaiden henkilöstön ikärakenteen vuoksi esimiestehtävistä jää seuraavan kymmenen vuoden aikana eläkkeelle kymmeniä esimiehiä. Tarve räätälöidylle, esimiestehtäviin valmistavalle oppisopimuskoulutukselle on selvä – tekniikan alan koulutusohjelmissa opiskellaan tulevaisuuden tarpeisiin nähden vähän johtamistaitoja. Yhteistyökumppanina ensimmäisessä esimiesoppisopimuskoulutuksessa toimii Kouvolan aikuiskoulutuskeskus. Oppisopimuskoulutettavat työskentelevät Kymin sellu- ja paperitehtailla, Kaukaan sellutehtaalla ja sahalla sekä Kalson viilutehtaalla.

Lue lisää: www.upm.fi/tyopaikat

Saara Töyssy

Lähetä kommentti

Kommentoi ilman LinkedIn®-tiliä »
Comments left without LinkedIn® sign-in must be approved before they are shown to others.