Paul & Co valittiin parhaaksi pakkaustoimittajaksi

15.12.2015

Vastuullinen hankinta on UPM:n toiminnassa erittäin keskeisessä roolissa. Pyrimme jatkuvasti syventämään yhteistyötä toimittajiemme kanssa, jossa tärkeänä elementtinä ovat muun muassa paperiliiketoimintojemme vuosittaiset toimittajakartoitukset. Tänä vuonna jaamme ensimmäistä kertaa palkinnon parhaalle toimittajallemme.

Ensimmäinen UPM Paper ENA:n ja Paper Asian ”Kategoriansa paras” -toimittajapalkinto myönnettiin saksalaiselle Paul & Co -yritykselle, joka toimittaa hylsyjä UPM:n paperitehtaille. Paul & Co on sijoittunut UPM:n kartoituksessa kärkipaikalle nyt jo neljänä peräkkäisenä vuotena, ja toimittajan kokonaissuoritus kaikilla osa-alueilla oli erinomainen.

”Haluamme toimia kategoriansa parhaiden toimittajien kanssa ja kehittää jatkuvasti yhteistyötämme heidän kanssaan. Paul & Co on tästä hyvä esimerkki. Viimeisten neljän vuoden aikana yritys on tehostanut toimintaansa UPM:n edellytysten mukaan, ja avoimesta keskusteluyhteydestä on ollut paljon hyötyä molemmille osapuolille”, sanoo UPM Paper ENA- ja UPM Paper Asia -liiketoiminta-alueiden hankintajohtaja Tuomas Sovijärvi.

”Olemme ylpeitä saamastamme palkinnosta ja se kannustaa meitä jatkossakin huipputehokkuuteen ja innovaatioihin. Teemme UPM:n kanssa tiivistä yhteistyötä. Siksi olemme aina ajantasalla olennaisista asioista, ja pystymme yhdessä tarjoamaan optimaalisia ratkaisuja yksittäisten tehtaiden erilaisiin vaatimuksiin”, sanoo Paul & Co:n toimitusjohtaja Manfred Kunert.
”Vuosittaisesta toimittaja-arvioinnista on suuri apu, samoin tapaamisista tehtaiden edustajien ja UPM:n osto-organisaation kanssa. Aiomme nostaa suorituskykyämme ja syventää yhteistyötä UPM:n kanssa entisestään myös tulevaisuudessa”, hän jatkaa.

Toimittajakartoituksessa palaute kerätään suoraan paperitehtailta. Tehtaat arvioivat toimittajia hinnan, turvallisuuden, ympäristösuorituskyvyn, laadun, toimitusten ja palvelun perusteella. Toimittajille annettujen arvioiden keskiarvo oli 3,19 asteikolla 1–5. Kokonaisuutena tehtaat olivat tyytyväisiä toimittajiinsa.

Kartoitusten avulla toimittajat voivat verrata toimintaansa muihin vastaaviin yrityksiin ja tunnistaa omat kehitystarpeensa. Vuonna 2015 UPM teki yli 200 kartoituksiin perustunutta parannusehdotusta. Monille toimittajille UPM on ainoa asiakas, jolta he saavat johdonmukaista palautetta ja kehitysehdotuksia.

”Toimittajamme odottavat mielenkiinnolla kartoituksen tuloksia ja haluavat tarttua kehityskohteisiin. Meidän tavoitteemme on tunnistaa ja korjata tuotteisiin, prosesseihin ja palveluihin liittyvät ongelmat. Toimittajakartoitusten avulla pystymme selvittämään tulevia kehitysmahdollisuuksia ja tehostamaan toimitusketjua yhdessä”, Sovijärvi sanoo.
Seuraava toimittajakartoitus toteutetaan vuoden 2016 alussa.

Paul & Co lyhyesti:

Paul & Colla on yhteensä 12 tehdasta, joissa valmistetaan paperihylsyjä paperi-, kalvo- ja folio-, metalli- ja tekstiiliteollisuuden käyttöön. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvat myös kulmasuojat sekä rullien, u-profiilien, kuitusylinterien ja komposiittiastioiden reunasuojukset. Paul & Co on osa Kunert Groupia. www.paulundco.de/en

 

Kuvassa: Manfred Kunert, toimitusjohtaja , Paul & Co GmbH & Co. KG (vas.)​ & Frank Bruns, UPM.

Henrietta Gyllenbögel

Samankaltaiset