Artikkeli | 01/24/2017 09:23:00 | 4 min Lukuaika

NBIM: Vastuullisuus pitää yrityksen ajan tasalla

Vastuulliset yritykset seuraavat tarkasti aikaansa ja osaavat ottaa huomioon vastuullisuuden tuomia markkinamuutoksia. Hyvä esimerkki ovat uudet tuotteet ja palvelut, jotka auttavat torjumaan ilmastonmuutosta. Vastuullisen sijoittamisen edelläkävijöihin kuuluu maailman suurimpiin sijoittajiin kuuluva Norges Bank Investment Management (NBIM), joka hallinnoi Norjan valtion rahastoimia öljyvaroja.

NBIM:n sijoitusrahaston sijoitusten arvo oli elokuun lopussa 7420 miljardia Norjan kruunua (noin 797 miljardia euroa). ”Vastuullinen sijoittaminen on integroitu osaksi kaikkea sijoitustoimintaamme. Olemme pitkä- jänteisesti toimiva rahasto, joka on sijoittanut yli 9000 yhtiöön. Merkittävänä sijoittajana NBIM haluaa myös edistää yritysvastuuseen liittyvien kansainvälisten periaatteiden ja esimerkiksi toimialakohtaisten standardien kehittämistä”, NBIM:n viestintäpäällikkö Marthe Skaar sanoo.

Nykyisen mandaattinsa mukaan sijoitusrahasto voi sijoittaa ainoastaan Norjan ulkopuolelle. 60 prosenttia sijoituksista tehdään pörssiosakkeisiin, 35–40 prosenttia kiinteätuottoisiin arvopapereihin ja enintään 5 prosenttia kiinteistöihin.

Marthe Skaar

Marthe Skaar

Vastuullisuuden suuntaa ohjaamassa

Ilmastonmuutokseen ja lasten oikeuksiin liittyvät asiat ovat olleet viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana NBIM:n painopistealueita. Kolmas painopiste on vesivarojen kestävä hallinta. NBIM julkaisi viime vuonna uuden version yrityksille tarkoitetusta vedenkäyttöoppaasta. Siinä kerrotaan, miten NBIM edellyttää yritysten vastaavan vesivaroja koskeviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. UPM oli mukana oppaan kehitystyössä, sillä yhtiön vedenkäytön raportointi on ollut huipputasoa NBIM:n sijoituskohteiden tarkastelussa.

Norjan sijoitusrahasto on yksi UPM:n osakkeenomistajista. Skaar sanoo, että metsätaloudessa NBIM arvioi erityisesti metsäkatoon liittyviä riskejä. ”Sijoituskohteita valitessamme kiinnitämme huomiota esimerkiksi kestävän metsänhoidon käytäntöihin ja paperintuotantoon liittyviin sertifiointijärjestelmiin.”

NBIM on joissakin tapauksissa luopunut omistuksista, jos yhtiön pitkän tähtäimen riskit ovat poikkeuksellisen suuret. Viime vuonna NBIM luopui omistuksistaan 73 yhtiössä, koska se ei hyväksy niiden politiikkaa ympäristö- tai sosiaaliasioissa.

Keskeisin keino vaikuttaa on aktiivinen omistajapolitiikka yhtiöissä, joiden osakkeita NBIM omistaa. Äänestykset ja puheenvuorot yhtiökokouksissa ovat tärkeitä vaikuttamiskanavia. NBIM:n edustaja oli viime vuonna mukana yli 3500 yrityksen yhtiökokouksessa. Kanssakäyminen yritysten edustajien kanssa on tärkeää. ”Suuren ja pitkäjänteisesti toimivan sijoittajan on yleensä helppo päästä keskustelemaan yritysten ylimmän johdon ja asiantuntijoiden kanssa. Kerromme yrityksille, millaista toimintaa odotamme ja kannustamme avoimuuteen.”

YK:n Global Compact näyttää suunnan

Yhä useammat yritykset julkistavat talouslukujen ohella myös muita tietoja toiminnastaan, esimerkiksi tuotannon päästöjä. ”Laaja-alainen ei-taloudellinen tieto on meille tärkeää, jotta voimme ymmärtää entistä paremmin ympäristöön, sosiaalisiin kysymyksiin ja hyvään hallintotapaan liittyvien asioiden mahdollisia yhteyksiä sijoitustemme riskeihin ja tuottoihin.”

Yhä useampi myös kokee, että yritysvastuu edistää yrityksen tavoitteiden toteutumista ja auttaa vastaamaan sidosryhmien asettamiin odotuksiin. Hyvä osoitus yritysten kasvaneesta kiinnostuksesta on YK:n Global Compact -aloite, johon vapaaehtoisesti liittyvät yritykset sitoutuvat noudattamaan vastuullisen liiketoiminnan periaatteita esimerkiksi ihmisoikeuksissa, työoloissa, ympäristössä ja korruption vastustamisessa.

Global Compactiin liittyneiden yritysten määrä on noussut 15 vuodessa muutamasta kymmenestä runsaaseen 8 000 yritykseen. UPM liittyi Global Compactiin vuonna 2003. Tammikuussa 2016 yhtiö kutsuttiin jäseneksi Global Compactin LEAD-foorumiin, jonka jäseneksi on kutsuttu 50 vastuullisinta yritystä eri maista ja teollisuudenaloilta. UPM on ensimmäinen foorumiin kutsuttu metsäteollisuusyhtiö ja ainoa mukana oleva suomalainen yritys.

Lue lisää

UPM kutsuttiin Global Compact LEAD -foorumiin

UPM ja vastuullisuus

UPM vastuullisena sijoituskohteena

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella maailmanlaajuisesti. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Yhtiössämme työskentelee noin 19 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä.

Lue lisää UPM:stä sijoituskohteena.

 

Matti Remes

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Kun sijoittaminen menee aivan metsään ja päin mäntyä
Artikkeli | 11/09/2020 11:33:23 | 14 min

Kun sijoittaminen menee aivan metsään ja päin mäntyä

Lue lisää
UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille
Artikkeli | 03/27/2024 13:16:24 | 1 min

UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille

Lue lisää