Liikuntakerhoilla lisätään lasten ja perheiden hyvinvointia

1.6.2017

Peruskouluikäisten kerhotoimintaa on jo noin joka kolmannessa peruskoulussa. Kuitenkin vain noin neljännes alakouluikäisistä lapsista on mukana kouluilla järjestettävässä liikunnallisessa kerhotoiminnassa, ja moni viettää iltapäivän yksin. Lasten Liike iltapäivät on liikuntayhteisöjen, seurojen, koulujen ja yritysten yhteinen hanke lasten hyvinvoinnin parantamiseksi.

Olympiakomitean koordinoiman Lasten Liike iltapäivien tavoitteena on löytää jokaiselle lapselle harrastus kerhotoiminnan avulla. Kerhotoiminnalla lisätään lasten liikunnallisuutta ja helpotetaan lapsiperheiden arkea. Olympiakomitean Lisää liikettä -yksiköstä vastaava Pekka Nikulainen kertoo, että kyseessä on matalan kynnyksen monipuolinen harrastustoiminta, jossa lasten yksilölliset taidot ja osaaminen otetaan huomioon. ”Mukaan halutaan erityisesti lapsia, joilla ei vielä ole liikunta- tai urheiluharrastusta”, Nikulainen tarkentaa. Kerhotoiminta on lapsille lajista riippuen joko täysin ilmaista tai hyvin edullista.

Pekka Nikulainen
Pekka Nikulainen

Aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä lasten arkeen

Aktiivisuusmittausten ja selvitysten mukaan lasten liikunnan määrä jää tällä hetkellä tavoitteesta. Suositus on 2–3 tuntia liikuntaa päivässä, joista yksi tunti lasketaan sisältyväksi koulupäivään ja toinen tunti toteutuu harrastustoiminnassa. Kolmas, omaehtoisesta liikunnasta koostuva tunti on Nikulaisen mukaan haaste. Vapaa-ajan pihapelit ja liikuntaleikit korvataan nykyisin usein ruutuajalla. ”Lasten liikkumisessa on havaittavissa jakautumista. Osa lapsista liikkuu paljon ja osa ei liiku lainkaan. Liikkumattomuuden mukana syrjäytymisriski kasvaa, ja juuri siihen haluamme kerhotoiminnalla puuttua”, Nikulainen kertoo.

Iltapäivä valikoitui kerhotoiminnan ajankohdaksi, koska silloin lapset ovat usein yksinään. Iltapäivien kerhotoiminnalla tuodaan aktiivisuutta ja yhteisöllisyyttä lasten arkeen. Liikunnan on todettu myös edistävän oppimista, joten harrastustoiminnan vaikutukset ovat parhaimmillaan hyvinkin pitkäkestoisia.

Lappeenrannassa hyvät kokemukset pilottihankkeesta

UPM on mukana tukemassa Lasten Liike iltapäivät -hanketta etenkin yhtiön suuremmilla tehdaspaikkakunnilla. Esimerkiksi Lappeenrannassa kerhotoiminnan toivotaan alkavan kolmella koululla lukuvuonna 2017–2018. Lappeenranta oli mukana myös nykyistä urheilukerhohanketta pohjustaneessa pilotissa lukuvuonna 2015–2016. Lapset pääsivät halutessaan kokeilemaan ohjatusti erilaisia lajeja jalkapallosta judoon.

”Saimme aiemmasta sponsorirahoituksella toteutusta matalan kynnyksen kerhohankkeesta erittäin hyvää palautetta oppilailta, huoltajilta ja urheiluseuroilta”, kertoo Lappeenrannan perusopetusjohtaja Mari Routti.

Lasten Liike iltapäivät toteutetaan paikallisesti yhteistyössä liikuntayhteisöjen, koulujen, seurojen ja yritysten kanssa. Lappeenrannan kerhotoimintaa koordinoi Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry, joka neuvottelee parhaillaan koulujen ja seurojen kanssa kerhojen järjestämisestä. Lappeenrannassa urheilukerhojen lajeja ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta paikalliset koulut, joissa kerhotoimintaa toteutetaan ensi lukuvuonna, on jo valittu.

”Syksyllä alkavaan hankkeeseen valitut koulut ovat suuria alakouluja. Näin eri lajeihin löytyy varmasti riittävän kokoiset ryhmät, jotta kerhot saadaan käynnistettyä”, Routti perustelee. Kouluja valitessa on huomioitu myös mittarit, joiden mukaan alueilla 30–54-vuotiaiden ikäluokassa on enemmän työttömiä, matalasti koulutettuja tai äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvia asukkaita koko maan keskiarvoon verrattuna. ”Yhteyttä syrjäytymiseen meillä ei ole nähty, mutta tukemalla näiden koulujen kerhotoimintaa haluamme edistää perheiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa”, Routti jatkaa.

Routti tunnistaa hankkeessa myös historian havinaa. ”Ilahduin, kun kuulin että UPM on mukana tukemassa Lasten Liike iltapäiväkerhoja. Yksi hankkeen kouluista on Kaukaan koulu, joka on UPM:n Kaukaan tehtaiden kupeessa. Aiemminhan tehtaat huolehtivat henkilökunnan hyvinvoinnista monilla tavoilla, joten tässä perinteet tulevat kivalla tavalla mukaan nykypäivään”, Routti miettii.

700 000 tuntia lisää liikettä

Lukuvuonna 2017–2018 hankkeen tavoitteena on tukea vähintään 125 kerhoa 40–50 paikkakunnalla ympäri Suomea. Seuraavan kolmen vuoden aikana pyritään kannustamaan 10 000 lasta mukaan liikuntakerhoihin. Lasten Liike iltapäiväkerhoilla aiotaankin lisätä liikettä 700 000 tunnilla vuoteen 2020 mennessä.

Olympiakomitean mukaan tukea voi saada jo olemassa olevaan toimintaan tai uuden kerhotoiminnan perustamiseen. ”Yritysten tarjoamasta tuesta 80 prosenttia menee suoraan käytännön tasolle”, Pekka Nikulainen sanoo. Tuki kohdistuu pääasiassa kerhojen ohjaajapalkkioihin, varusteisiin ja tilakustannuksiin. UPM:n lisäksi Lasten Liike iltapäivät -hanketta tukevat muun muassa Fazer, Omo, HKScan ja Reima.

Lasten Liike iltapäivät on osa UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaa. Ohjelma keskittyy hankkeisiin, jotka ovat merkityksellisiä yhtiön liiketoiminnan ja vastuullisuustavoitteiden kannalta. Painopistealueet ovat Lukeminen & oppiminen, Paikallinen sitoutuminen, Vastuullinen veden käyttö ja Bioinnovaatioiden vauhdittaminen.

 

 

Lue lisää:

Icehearts luo vakaan tukiverkoston, josta ponnistaa liikunnallisia oman elämänsä mestareita

Tukea ja toivoa paikallisille syöpäpotilailleOma terveys on maailman tärkein asia – tartu toimeen omalla tavallasi!Sanat haltuun! Lukumotivaatiota rap-sanoituksista

 

Petra Niemi

Lähetä kommentti

Kommentoi ilman LinkedIn®-tiliä »
Comments left without LinkedIn® sign-in must be approved before they are shown to others.