Lietteiden hyötykäyttöarvoa kohennetaan polttoarvoa parantamalla ja uusia käyttökohteita kartoittamalla

10.11.2016

UPM:n Kaatopaikkajätteen nollataso -hankkeessa (Zero Solid Waste to Landfill) keskitytään viiteen hankalimmin hyötykäyttöön kierrätettävään paperin- ja selluntuotannon sivuvirtatuotteeseen. Yksi näistä on liete. UPM ei ole vuosiin vienyt lietteitä kaatopaikoille, sillä kuitupitoinen liete soveltuu kuivauksen jälkeen poltettavaksi. Lietteen kohdalla hankkeessa keskitytään jakeen kuivausmenetelmien kehittämiseen ja toimivien yhteistyökuvioiden rakentamiseen. Lisäksi tutkitaan lietteen tehokkaampaa hyötykäyttöä muun muassa biokaasun ja lannoitteiden valmistuksessa.

Erilaisia lietteitä syntyy metsäteollisuudessa jätevesien puhdistamisen yhteydessä. Lietteet ovat märkiä kuitupitoisia jakeita, jotka voidaan jakaa kuitu- eli primäärilietteeseen ja biolietteeseen. Bioliete koostuu pääosin jätevettä puhdistavasta bakteerimassasta kun taas primäärikuituliete on prosessin rejekteistä syntyvää kuitumassaa, jonka epäorgaanisen aineksen osuus on tyypillisesti noin 20 – 40 prosenttia. UPM:n Suomen tehtaissa poltetaan vuosittain 400 000 tonnia tuotannon sivuvirtana syntyvää lietettä.

Kun lietteet on kerätty talteen prosessista, puristetaan niistä mekaanisesti helposti irtoava neste pois. Tämän jälkeen lietteet poltetaan tehtaiden omissa voimalaitoksissa. Koska lietteissä saattaa olla vettä jopa 60 – 75 prosenttia on niiden kuljettaminen käsiteltäväksi muualle kallista. Tyypillisesti lietteen osuus polttoaineesta UPM:n kattiloissa on noin 3-26 %.

“Lietteet, kuten muutkin jätejakeet, ovat erilaisia eri tehtailla. Tämä tuo omat haasteensa jatkokäyttöön. Joillain tehtailla liete saattaa sisältää enemmän kattilan kannalta haitallisia aineita, esimerkiksi alkaliyhdisteitä”, kertoo Katja Viitikko, UPM R & D:ssä työskentelevä tuotannon sivuvirtojen tutkimusohjelman päällikkö.

Lietteen polttoarvoa voi parantaa kuivaamalla. Kaatopaikkajätteen nollataso -hankkeen puitteissa kartoitetaan myös markkinoilla olevat ja parhaillaan kehitettävät kuivurivaihtoehdot, niihin liittyvät kustannukset ja soveltuvuus UPM:n prosesseihin.

Uudet hyötykäyttökohteet vaativat toimivia yhteistyöverkostoja

Vaikka lietteen polttoarvoa voidaankin parantaa kuivaamalla, lietettä ei polteta voimalaitoksissa siksi, että se olisi hyvää polttoainetta. Liete korvattaisiin mielellään muulla, paremmin energiaa tuottavalla materiaalilla ja lietteelle etsitäänkin aktiivisesti muita hyötykäyttökohteita.

Sekaliete voidaan hyödyntää esimerkiksi maanparannusaineena. Tällöin liete kuljetetaan esimerkiksi pellolle sellaisenaan. Se, sopiiko liete käytettäväksi varsinaisena lannoitteena vaikkapa tuhkaan yhdistettynä, riippuu lietteen sisältämistä ravinteista ja raskasmetalleista.

”Yksi ajatus on tuotteistaa lietteestä ravinnearvoltaan maanparannusaineita parempaa lannoitetta. Lannoitekehityksessä työtä täytyy tehdä yhdessä kumppanien kanssa, arvoketju täytyy saada kannattamaan ja UPM:n asema liiketoimintaketjussa tulee arvioida tarkasti”, Viitikko sanoo.

Hyvä esimerkki tällaisesta yhteistyöhankkeesta on UPM:n tänään julkaisema kierrätyslannoitehanke suomalaisen lannoitevalmistaja Yara Suomi Oy:n kanssa (lue lisää lehdistötiedotteesta).

Lietteen hyötykäyttömahdollisuuksia on tutkittu metsäteollisuudessa laajasti jo vuosikymmeniä ja tämän jätejakeen kohdalla kaatopaikkajätteen nollataso on jo saavutettu. Uusia yhteistyökuvioita ja hyviä, kustannustehokkaita ja ympäristön kannalta entistä tarkoituksenmukaisempia toimintamalleja on kuitenkin löydettävissä.

“Kiertotalousajattelun nousu luo uusia mahdollisuuksia lietteen hyödyntämiselle yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Biokaasu ja orgaaniset lannoitteet ovat hyviä esimerkkejä uudesta ajattelutavasta”, Viitikko sanoo.

Lehdistötiedote UPM:n ja Yara Suomi Oy:n yhteistyöstä lannoitekehityksessä »

Lue lisää:
UPM tavoittelee kaatopaikkajätteen nollatasoa vuoteen 2030 mennessä »
Tuotannon sivuvirtatuhkaa käytetään lannoitukseen »
Soodasakan kierrätys on hankalaa sen koostumuksen vuoksi »
Puujakeet hyödynnetään pääosin energiantuotannossa »
Sekajäte lajitellaan tehokkaasti »
UPM ja kierrätys »

Saara Töyssy

Samankaltaiset