Kiinalaisen uudenvuoden juhlinta pysäyttää hektisen arjen ja kerää suvun yhteen

25.1.2017

Kiinalaista uuttavuotta vietetään kiinalaisen kuukalenterin mukaisesti tammikuun lopussa tai helmikuun alussa. Tänä vuonna (2017) kiinalainen uusivuosi on 28. tammikuuta. Perinteisesti juhla kestää uudenvuoden aatosta uuden vuoden 15. päivään asti ja päättyy lyhtyjuhlaan, mutta nykyisin juhla kestää tyypillisesti neljä päivää. Helsingissä kiinalaista uuttavuotta juhlitaan uudenvuoden aattona perjantaina 27.1.2017.

Alkava vuosi on kukon vuosi. Kiinassa ei käytetä vuosien numerointia vaan vuodet kiertävät eläinmerkkien ja kiinalaisen astrologian elementtien muodostamassa 60 vuoden pituisessa syklissä. Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan Kiinassa, Hongkongissa, Macaossa, Taiwanissa, Singaporessa, Thaimaassa, Kambodzassa, Indonesiassa, Malesiassa, Mauritiuksella ja Filippiineillä.

Uusivuosi on kiinalaisille vuoden merkittävin juhla ja vaikuttaa kaikkien maassa toimivien yritysten arkeen. Koko hektinen maa pysähtyy hetkeksi. Suvut kerääntyvät yhteen pitkienkin matkojen takaa viettämään juhlaa yhdessä ja nauttimaan oman perheen seurasta. Kiinalainen uusivuosi on yleinen loma-aika sitä juhlivissa maissa. Suomalaisittain loma-ajat eivät ole järin mittavia – Kiinassa lomaa on neljä päivää (uuden vuoden aatto ja sitä seuraavat kolme arkipäivää). Suuret maantieteelliset etäisyydet yhdistettynä lyhyehköön loma-aikaan luovat ruuhkia julkisiin liikennevälineisiin.

Punaiset paperikoristeet ja ilotulitteet tekevät juhlan

Uuden vuoden kunniaksi siivotaan ja koristellaan. Siivoamalla ennen uutta vuotta pyritään karkottamaan kaikki edellisenä vuonna kertynyt huono onni. Punainen on juhlan tärkein väri, sillä se edustaa voimaa, vaurautta ja hyvinvointia. Punaisen uskotaan pitävän pahan loitolla. Tärkeitä teemoja koristeissa ovat hyvä onni, onnellisuus, terveys ja pitkäikäisyys. Lahjoina jaetaan punaisia kirjekuoria, jotka sisältävät pieniä summia rahaa. Myös ilotulitteet kuuluvat vahvasti kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan.

Perinteisesti uuden vuoden juhla on ollut aikaa, jolloin kunnioitetaan jumalia ja muistellaan esi-isiä. Punaiselle värille ja ilotulitteiden käytölle löytyy selitys historiasta: legendan mukaan hirviö Nian söi erään kylän lapsia ja levitti kauhua kaikkialle ympärilleen. Eräs kyläläinen päätti kostaa Nianille, jolloin hän sai jumalalta ohjeet kiinnittää punaista paperia talonsa ikkunaan ja sytyttää papatteja. Kyläläiset ymmärsivät, että Nian pelkäsi punaista, joten uuden vuoden aattona he pukeutuivat punaiseen ja koristelivat koko kylän punaiseksi. Papatteja sytytettiin kadulla Nianin pelottelemiseksi. Siitä päivästä eteenpäin Nian pysytteli poissa kylästä – lopulta eräs munkki muutti hirviön vuoreksi.

UPM toivottaa kaikille yhteistyökumppaneilleen onnellista ja menestyksekästä kukon vuotta!

UPM Kiinassa

Paperikone 3:n käyttöönotto Changshussa on laajentanut UPM:n tuotevalikoimaa ja palvelua Aasian ja Tyynenmeren alueella. Toimistopaperin ja graa­fisen paperin lisäksi UPM tarjoaa myös tarrapaperia ja Kiinassa valmistettuja erikoispapereita. Maista, joissa vietetään kiinalaista uutta vuotta, UPM:llä on toimipisteitä Kiinassa ja Malesiassa. UPM:llä on henkilöstöä Kiinassa yli 1700.

UPM:n 3:n paperikoneen avajaisia juhlittiin Changshussa, Kiinassa »

Changshun paperikone 3 rakennettiin aikataulussa ja erinomaisin turvallisuustuloksin »

Saara Töyssy

Lähetä kommentti

Kommentoi ilman LinkedIn®-tiliä »
Comments left without LinkedIn® sign-in must be approved before they are shown to others.