Artikkeli | 09/22/2015 10:15:00 | 1 min Lukuaika

Istutamme joka vuosi 50 miljoonaa puuta hyvästä syystä

UPM Biofore

Metsät ovat maapallomme korvaamattomia rikkauksia. Ne tarjoavat meille suojaa, ravintoa ja energiaa. Niiden merkitys luonnon monimuotoisuudelle ja ilmastolle on keskeinen. Yksi puu voi sitoa elämänsä aikana peräti 1 000 kiloa hiilidioksidia, ja tuottaa 6 000 kiloa puhdasta happea. Metsät parantavat myös maaperää sekä pohjavesien laatua ja luovat edellytyksiä mm. marjojen ja sienien kasvulle.

UPM suhtautuu metsiin kunnioittavasti. Biofore-strategiamme tarkoittaa, että edistämme luonnon monimuotoisuutta kaikkialla missä toimimme, ja että tavoitteenamme on olla edelläkävijä metsien kestävässä käytössä.

Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että UPM istuttaa yli 50 miljoonaa puuntainta joka vuosi. Organisoimme myös vuosittain puunistutustapahtumia eri puolilla maailmaa, jolloin esimerkiksi koululaiset, nuoret ja monet muut sidosryhmämme voivat osallistua tähän arvokkaaseen tehtävään. Puunistutustapahtumia järjestetään Kiinassa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Virossa, Suomessa, Uruguayssa, Venäjällä ja Espanjassa.

Puun istuttaminen on sijoitus tulevaisuuteen. Se on hyvä työ ajatellen kestävää liiketoimintaa, mutta ennen kaikkea se on vastuullista työtä ajatellen kaikkia meitä, jotka asutamme Maata.

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | 03/21/2024 09:02:54 | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää
Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon
Blogi | 11/28/2023 09:35:41 | 4 min

Luonnonhoito puree lahopuusta riippuvaiseen lajistoon

Lue lisää
Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää