Elintärkeä vesi – huolehditaan siitä yhdessä

11.7.2016

Vesi on yksi tärkeimmistä luonnonvaroista, ja se on välttämätön elämän ylläpitämiselle maapallolla. Se on myös ratkaisevan tärkeää UPM:n toiminnoille. Vesivarat ja veden kiertokulku vaikuttavat keskeisesti toimintaamme metsissä, puuviljelmillä ja energian-, sellun- ja paperintuotannossa. Ilman laadukasta vettä emme voi valmistaa esimerkiksi korkealaatuista paperia.

UPM:n Biofore-strategian ytimessä on kiertotalousajattelu, joka ohjaa yhtiötä käyttämään resursseja monipuolisesti, tehokkaasti ja vastuullisesti. Yhtiö pyrkii tekemään enemmän vähemmästä, eli rajattujen resurssien puitteissa on innovoitava jatkuvasti uusia tapoja hyödyntää tarjolla olevia materiaaleja sekä luoda lisäarvoa tuotteille ja palveluille. Kestävä vedenkäyttö on yksi UPM:n keskeisistä ympäristöperiaatteista. UPM:n tavoite on minimoida yhtiön toiminnan vaikutukset paikallisiin vesistöihin ja vähentää vedenkulutusta omissa prosesseissaan. Vedenkäytön vähentäminen on ympäristöteon lisäksi taloudellista, sillä se vähentää myös sähkön, kemikaalien ja lämpöenergian kulutusta.

BSAGYhteistyötä globaalisti

UPM:n strategiaa tukee Biofore Share and Care -ohjelma, joka heijastaa yhtiön sitoutumista kestävän ja innovaatiovetoisen tulevaisuuden rakentamiseen osallistumalla yhtiön arvoihin sopiviin projekteihin eri sidosryhmien kanssa. Ohjelman yksi neljästä pääteemasta on vastuullinen vedenkäyttö. Maailman vesikriisin parantamiseksi toimivassa CEO Water Mandate -ohjelmassa toimiminen, Puolan jokien suojelu, Koulujemme lähivedet -projekti Suomessa sekä yhteistyö Itämeren hyvinvoinnin edistämiseksi Baltic Sea Action Groupin kanssa ovat myös esimerkkejä yhtiön globaalista toiminnasta vesistöjen hyväksi.

Sitoumus Itämeren hyvinvoinnin edistämiseksi

Baltic Sea Action Group (BSAG) on Suomessa toimiva aatteellinen yhdistys, joka tekee arvokasta työtä Itämeren hyvinvoinnin edistämiseksi ja tasapainoisen tilan palauttamiseksi. Yhdistys kokoaa tärkeitä toimijoita yhteen, ja tavoittelee yhteistyön kautta suurimpia mahdollisia hyötyjä Itämeren suojelemiseksi. BSAG on myös aktiivinen kiertotalouden puolestapuhuja. UPM on tukenut jo pitkään BSAG:n toimintaa lahjoituksilla ja erilaisilla sitoumuksilla, joista viimeisin koskee kierrätysravinteiden käyttöä. Yhtiön tavoite on käyttää jätevedenpuhdistuksessaan ainoastaan kierrätettyjä ravinteita vuoteen 2030 mennessä. Sitoumuksella UPM osoittaa tekevänsä aktiivisesti työtä saavuttaakseen tämän uuden, vaativan vastuullisuustavoitteen.

Miten sitoumus liittyy Itämeren tilan parantamiseen?

UPM:n sellu- ja paperitehtaiden yhteydessä sijaitseviin biologisiin jätevedenpuhdistuslaitoksiin lisätään typpeä ja fosforia puhdistamaan jätevettä, joka sisältää runsaasti orgaanista ainetta. Vesistöihin päästessään ravinteet kuormittavat vesistöä aiheuttaen rehevöitymistä ja haittaa ekosysteemin luonnolliselle monimuotoisuudelle. Puhdistamoilla käytettävä fosfori on tärkeä ravinne myös ruoan tuotannossa, ja nykyisen arvion mukaan ravinne loppuu 50‒150 vuoden kuluessa. Ilman kierrätysravinteen käyttöä YK:n ennustaman väestönkasvun vaatima 60 prosentin kasvu ruoantuotantoon ei ole mahdollista. Typpeä puolestaan saa sidottua ilmasta, mutta prosessi kuluttaa runsaasti energiaa. UPM etsii parhaillaan tehtaiden lähialueilta mahdollisia lähteitä, joista saisi kerättyä ravinteita. Kyseisiä lähteitä voivat olla esimerkiksi muun teollisuuden tai biokaasulaitosten sivuvirrat tai jätevedet. Esimerkiksi UPM Rauman tehdas käyttää jo ainoastaan kierrätysravinteita, ja kesän 2016 aikana on tarkoitus saada muillakin Suomen tehtailla kierrätysravinnelähteet kokeiluun.

Kierrätysravinteiden käyttö on siis kiertotaloutta parhaimmillaan!

Lue lisää UPM:n vedenkäytöstä »

Lue lisää sitoumuksesta »

Teksti: Iina Koukku

Kuva: Janne Gröning

 

UPM Biofore

Samankaltaiset