Biotaloudesta ratkaisu ilmastonmuutokseen

4.3.2016

Biotaloudesta ratkaisu ilmastonmuutokseen Johtavista metsäteollisuuden yrityksistä koostuvan Forest Solutions Groupin (FSG) viesti Pariisin ilmas­tokokouksen päättäjille oli, että kestävän kehityksen mukainen metsätalous ja biotalouden uudet innovaa­tiot ovat paras tapa leikata kasvihuonekaasupääs­töjä ja lieventää ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Kestävän metsätalouden pääperiaatteena on, että luontaisen kasvun ansiosta hiilidioksidia sitovan metsän osuus lisääntyy tai vähintään pysyy ennallaan.

”Metsäteollisuutta pidetään hiilineutraalina tuotannonalana, sillä metsävaroihin perustuvia biopohjaisia tuotteita pystytään valmistamaan ilman, että riski tuotannon aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen kasvusta lisääntyisi”, kertoo UPM:n ympäristö- ja vastuullisuusjohtaja Päivi Salpakivi-Salomaa.

Metsän uusiutumisen vahvistaminen, hiilineutraalin tuotannon ylläpitäminen sekä ympäristön monimuotoisuuden säilyttäminen toimivat kestävän metsätalouden tärkeimpinä työkaluina. Metsien monimuotoisen ekosysteemin ansiosta metsät selviytyvät paremmin vaikutuksista, joita ilmastonmuutos tuo mukanaan.

Salpakivi korostaa, että kestävän metsätalouden harjoittaminen on UPM:n ja muiden vastuullisesti toimivien metsäyhtiöiden liiketoimintojen perusta.

”UPM:n omistamat metsät kasvavat nopeammin kuin niitä hyödynnetään. Pelkästään UPM:n metsien vuosittainen kasvu sitoo suuruusluokaltaan saman määrän hiilidioksidia, kun yhtiön tuotanto aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä Suomessa ja Saksassa yhteensä. Määrä on merkittävä, sillä omien metsien osuus puuraaka-aineestamme on vain 10–15 prosenttia”, hän sanoo.

Hyvästit fossiilisille raaka-aineille

Forest Solutions Group huomauttaa kannanotossaan, että metsäteollisuuden yritykset valmistavat jo nyt uusiutuviin biomateriaaleihin perustuvia kierrätettäviä tuotteita, joilla voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita.

Salpakivi kertoo, että UPM:n Biofore-strategian lähtökohtana on fossiilisten raaka-aineiden korvaaminen kierrätettävillä, uusiutuvista raaka-aineista valmistettavilla tuotteilla.

”Lisäksi investoimme jatkuvasti tuotantoprosessien parantamiseen ja päästövapaaseen energiantuotantoon. Jatkuvien parannusten ja uusien innovaatioiden ansiosta olemme onnistuneet vähentämään esimerkiksi jätteiden määrää, vedenkulutusta ja energiankäyttöä merkittävästi.”

FSG kehotti poliittisia päättäjiä sopimaan yhteisesti periaatteista, joiden avulla voidaan luoda menetelmiä raaka-aineiden käytöstä aiheutuvien kasvihuonepäästöjen laskemiseksi. Työkalut auttaisivat lisäämään maiden harjoittaman politiikan ennakoitavuutta ja samalla vähentämään lainsäädännöllistä riskiä.

Ryhmän jäsenyritykset ovat sitoutuneet edistämään metsien kestävää käyttöä sekä vastaamaan metsäteollisuuden tuotteiden globaaliin kysyntään valmistamalla innovatiivisia biopohjaisia tuotteita.

Vesa Puoskari

Samankaltaiset