UPM Kymin tehtaan tehokkuus nousi uudelle tasolle – sivutuotteena uusiutuvaa energiaa

16.3.2017

UPM Kymin sellutehtaan laajennus vahvistaa UPM:n asemaa kasvavilla sellumarkkinoilla. Investoinnit lisäävät myös tehdasintegraatin tehokkuutta, kun sellu- ja paperiliiketoiminnot voivat optimoida tuotantoaan itsenäisesti ja hyödyntää samalla keskinäisiä synergioita, kuten energiaa, logistiikkaa ja ympäristöasioiden hoitoa.

Kymin sellutehdas valmistaa valkaistua havu- ja koivusellua ja paperitehdas päällystettyä ja päällystämätöntä hienopaperia. Sellutehtaan soodakattilasta saadaan uusiutuvaa energiaa ja hiilidioksidineutraalia biomassapohjaista sähköä. Sellun tuotantoprosessissa syntyy lisäksi jatkojalostukseen myytävää raakamäntyöljyä ja tärpättiä. Integraatin kehittämiseen on investoitu 2000-luvulla noin miljardi euroa.

Markku Laaksonen kertoo, että sellutehtaan uusi kuivauskone mahdollistaa sellun tuotannon merkittävän lisäämisen.

Suurimpia investointeja sellutehtaaseen ovat olleet uusi kemikaalien talteenottolaitos 2008 ja syksyllä 2015 valmistunut 160 miljoonan euron investointi uuteen sellun kuivauskoneeseen, kuorimoon ja havukuitulinjan modernisointiin. Investointi lisäsi sellutehtaan vuosittaista tuotantokapasiteettia 170 000 tonnilla 760 000 tonniin.

Kesällä 2016 päätettiin uudesta 98 miljoonan euron investoinnista, joka nostaa sellun vuosituotantokapasiteetin 870 000 tonniin vuoden 2017 loppuun mennessä.

”Kyse on investoinnista, jolla tehostetaan tuotantoa prosessin eri vaiheissa. Suurimmat uudistukset kohdistuvat koivun kuitulinjalle”, sellutehtaan johtaja Markku Laaksonen sanoo.

Uusi kuivauskone lisää sellutehtaan tehokkuutta ja kapasiteettia

UPM Kymin investoinnit antavat sellu- ja paperiliiketoiminnoille mahdollisuuden optimoida ja tehostaa tuotantoaan itsenäisesti.

Markku Laaksonen kertoo, että sellutehtaan uusi kuivauskone mahdollistaa sellun tuotannon merkittävän lisäämisen. Tällä hetkellä jo huomattava osa sellusta kuivataan, paalataan ja myydään globaaleille markkinoille. Lähin asiakas on kuitenkin vieressä oleva paperitehdas, jonne sellu kulkee märkänä putkea pitkin.

”Jouduimme aiemmin rajoittamaan sellun tuotantoa paperikoneen seisokkien aikana, sillä kuivauskapasiteetti ei riittänyt sellun kuivaamiseen ja paalaamiseen vientiä varten. Nyt sellun tuotanto ei ole enää riippuvaista paperitehtaan käyntiasteesta”, Markku Laaksonen toteaa.

Hän huomauttaa, että sellutehtaan investoinnit vahvistavat UPM:n asemaa sellun toimittajana maailman markkinoilla teollisuuden ja kuluttajatuotemarkkinoiden kasvaviin käyttökohteisiin. ”Sellun globaalia kysyntää lisää etenkin pehmo- ja pakkauspaperin kulutuksen kasvu.”

UPM Kymin paperitehtaan johtaja Matti Laaksonen sanoo, että samalla tehdasalueella toimivat sellu- ja paperitehtaat voivat hyödyntää tehokkaasti keskinäisiä synergioita. Sellutehtaalla valmistetun sellun pumppaaminen märkäselluna suoraan paperitehtaalle säästää kuivaus- ja logistiikkakustannuksia.

Kaikkein tärkein synergiaetu tulee uusiutuvasta energiasta

”Sellutehdas tuottaa oman prosessinsa sivutuotteena sekä lämpöä että sähköä, jota paperitehdas voi hyödyntää paperikoneiden pyörittämiseen ja paperin kuivattamiseen”, Matti Laaksonen sanoo.

Investoinnit lisäävät tehdasintegraatin energiatehokkuutta. ”Sellutehtaan tuotantokapasiteetin merkittävästä noususta huolimatta päästöjen määrät ilmaan ja vesistöihin eivät kasva”, Markku Laaksonen sanoo.

 

Lue lisää

UPM Kymin tehdas

Matti Remes

Samankaltaiset