Riistaa, luonnonantimia ja virkistystä

Anniina Kostilainen
Anniina Kostilainen
Director of the Office FSC Finland
2.10.2018

Syksyisellä metsäkävelyllä pysähdytään maistamaan puolukoita, ihastellaan syksyn värejä ja täytetään kori sienillä. Toiset pysähtyvät kuuntelemaan puiden huminaa, ja joku innokas taipuu metsäjoogaan.

Metsät ovat tärkeä virkistyksen, terveyden ja elämysten lähde. FSC®-sertifiointi vahvistaa metsien monipuolisen hyödyntämisen mahdollisuuksia. FSC-sertifioinnin yhtenä tavoitteena on vahvistaa talousmetsien monimuotoisuutta. Vaikka monimuotoisuutta usein tarkastellaan vain ekologisesta näkökulmasta, monimuotoisuus hyödyttää tosiasiassa kaikkea metsien käyttöä.

Esimerkiksi vesistöjen ympärille jätettävillä suojakaistoilla on metsäluonnon monimuotoisuutta vahvistava vaikutus, mutta ne ovat myös vesistöjen kunnon kannalta tärkeitä. Suojakaistojen avulla vaikutetaan myös kalojen elinmahdollisuuksiin. Suojavyöhykkeiden myötä vesistöihin saadaan esimerkiksi lehtikariketta, joka on tärkeää monille pieneliöille ja kaloille.

Metsien virkistyskäyttö kiinnostaa suurta osaa suomalaisista. FSC:n jäsenistöön kuuluvat esimerkiksi Suomen Latu ja Suomen Partiolaiset, joille virkistyskäyttö on oleellinen osa toimintaa.

FSC-sertifioinnissa virkistyskäytön mahdollistamista tuetaan esimerkiksi tiedon avoimuudella. Avoimuus auttaa metsien lähellä asuvia ihmisiä, luontomatkailua harjoittavia yrityksiä, metsästäjiä ja luontoharrastajia ymmärtämään FSC-sertifioidun metsän hoidon eri puolia.

Metsästyksen harrastajat hyötyvät FSC-sertifioinnista. FSC-sertifioiduissa metsissä metsänhoidolliset toimenpiteet voidaan suunnitella myös riistan kannalta parhaalla tavalla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi säästöpuiden jättämistä taimikkoon. Säästöpuut tarjoavat suojaa sitä tarvitseville eläimille, ja erilaisista lehtipuista hyötyvät myös monet linnut.

Puuntuotanto on metsänomistajalle tärkeä tulonlähde, mutta kaupallinen kiinnostus myös muita metsän tuotteita kohtaan on kasvavaa. Suomessakin luonnontuotealan valtaviin mahdollisuuksiin on vasta herätty.

Kääpien ja sienten viljelyyn liittyvät tutkimustulokset viittaavat siihen, että varsin pian meillä on käytettävissä keinoja ja osaamista, joilla voidaan tuottaa lähes varmoja sienisatoja harvennus- ja päätehakkuilla. Jo nyt pakurikääpä on haluttu tuote Japanissa, ja suomalaisissa metsissä sitä voitaisiin tuottaa hienossa ympäristössä.

Tulevaisuudessa metsänomistajalla voi sertifioidun puuraaka-aineen tuotannon ohella olla mahdollisuus myös muiden metsänsä tuotteiden sertifiointiin. FSC-sertifioitu mahlavalmiste, FSC-logolla varustettu mustikkajaloste ja FSC-pakuri saattavat kuulostaa hassulta suomalaisen metsänomistajan korvissa, mutta useilla merkittävillä vientimarkkinoilla FSC-merkki on tärkein vastuullisuuden tae ja lisää myös luonnontuotteiden kysyntää.

Related Stories