Artikkeli | 03/16/2016 11:24:00 | 3 min Lukuaika

Metsässä kasvaa tulevaisuus

Katri Länsiluoto

UPM Metsällä meitä on noin 650 hengen joukko noin 120 toimipisteessä huolehtimassa, että metsänomistaja-asiakkaidemme metsät pysyvät elinvoimaisina ja että tehtaamme saavat tarvitsemansa määrän raaka-ainetta jalostettavaksi joka päivä. Yksin emme tähän kuitenkaan pysty. 300 yrittäjämme noin 2 000 hengen ammattitaitoinen henkilöstö vastaa osaltaan siitä, että puut korjataan metsästä, kuljetetaan sieltä tehtaille ja metsät hoidetaan asiakkaidemme toiveiden mukaisesti.

Metsäinen osaaminen korostuu ja on perusvaatimus monissa tehtävissä. Tehtäviemme kirjo on kuitenkin laaja, ja esimerkiksi tietojärjestelmien kehittäminen, taloushallinnon tehtävistä suoriutuminen ja monet muut tehtävät edellyttävät jotain aivan muuta kuin syvällistä metsäistä osaamista. Niissäkin tehtävissä ripaus metsän dynamiikan tuntemusta on hyväksi ja tekee työstä mielekästä, mutta sen oppii perehdytyksessä ja työtä tehdessä muilta kyselemällä. Vastaavasti metsäammattilaistenkin töissä korostuvat metsäosaamisen rinnalla monet muut taidot.

Työn vaatimuksia vastaava tutkinto on meille osoitus, että tehtävän vaatimusten mukainen perusosaaminen on kunnossa. Tutkinto ja siitä saatu arvosana eivät kuitenkaan ole ainoat valintaperusteet uusia henkilöitä palkattaessa. UPM:n arvot – luota ja ole luotettava, tuloksia yhdessä ja uudistu rohkeasti – kuvaavat tapaamme tehdä töitä. Arvostammekin kaikissa tehtävissä positiivista ja asiakaslähtöistä asennetta, verkostoitumistaitoja, oma-aloitteisuutta työnteossa sekä kykyä viedä asiat päätökseen. Samoja ominaisuuksia odotamme myös yrittäjiltämme ja heidän henkilöstöltään.

Erilaiset sähköiset sovellukset ovat nykypäivää ja myös tulevaisuutta. Niin metsässä yksin työskentelevä metsuri, koneen ja puutavara-auton kuljettaja kuin toimistossa erilaisia operaatioita suunnitteleva henkilökin käyttävät työkseen monenlaisia järjestelmiä ja mobiililaitteita. Niiden monipuolinen käyttö edellyttää jatkuvaa halua ja taitoa omaksua ja hyödyntää uutta teknologiaa. Teknologia helpottaa työn tekoa ja sen käyttöön kannattaa panostaa.

Itse olen opiskellut diplomi-insinööriksi Otaniemessä. Pääaineeni oli puunjalostustekniikka. Sivuaineena opiskelin työpsykologiaan ja henkilöstöhallintoon liittyviä aineita. Työt UPM:llä aloitin 1998 Pietarsaaressa Alholman sahalla tuotantoprossiin liittyvissä tehtävissä, minkä ohella paneuduin laatu-, turvallisuus- ja ympäristöasioiden kehittämiseen.

2001 siirryin henkilöstöhallinnon tehtäviin ja perehdyin saha- ja vaneritehtaiden henkilöstöasioihin. 2010 siirryin UPM Metsän henkilöstöpäälliköksi. Nykyinen kolmen hengen tiimimme vastaa UPM Metsän henkilöstöhallinnon linjauksista ja kehitysohjelmista. UPM:llä on mahdollisuus tehdä monipuolisia tehtäviä ja siirtyä tehtävästä toiseen. Se onnistuu, kun on omaa kiinnostusta kehittyä ja kehittää itseään.

Metsäala on tulevaisuuden ala, joka muuttuu ja kehittyy koko ajan. Uudet investoinnit lisäävät vastuullisesti hoidetuista metsistä hankittavan puun käyttöä Suomessa, ja teknologia kehittyy. Se tarkoittaa, että tarvitsemme alalle jatkossakin erilaisia osaavia ja haasteita pelkäämättömiä ihmisiä kehittämään toimintaa koko ketjuun metsästä tehtaalle. Katri Länsiluoto, henkilöstöpäälliikkö

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri
Artikkeli | 04/16/2024 09:00:58 | 3 min

Behind the scenes: Asiakkaat ja työn kehittäminen ovat myynnin suola ja pippuri

Lue lisää
Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää
Blogi | 03/21/2024 09:02:54 | 2 min

Tänään vietetään kansainvälistä metsien päivää

Lue lisää
2023 Nature Benchmark -kestävyysarviointi nostaa UPM:n ykkössijalle
Artikkeli | 11/08/2023 07:16:48 | 3 min

2023 Nature Benchmark -kestävyysarviointi nostaa UPM:n ykkössijalle

Lue lisää