Laadukkaat taimet maksavat itsensä takaisin

17.1.2014
Quality seedlings pay for themselves

Hyvin tehty uudistaminen voi lyhentää metsän kiertoaikaa jopa kymmenellä vuodella. Taimet ovat uudistustyössä avainasemassa. Niitä UPM kasvattaa vuosikymmenten kokemuksella ja uusinta tietotaitoa hyödyntäen.

UPM Kymmenen Joroisten taimitarhalla vilkkain kasvukausi on jo ohi, mutta vilskettä riittää silti. Kymmenet miljoonat taimet vaativat huolenpitoa. Joroisissa on kasvatettu puuntaimia 34 vuoden ajan. Siinä ajassa tarhalta on lähtenyt maailmalle satoja miljoonia taimia, jotka ovat kaikki olleet ainutlaatuisia.

”Jokainen taimi on oma yksilönsä, kahta samanlaista ei ole”, taimitarhapäällikkö Anne Immonen sanoo.

Kun Immosta kuuntelee, selviää taimienkasvatuksen vuosikymmenten aikana hankittu viisaus: taimia ei voi tehtailla, ne pitää kasvattaa.

”Olemme luonnon kanssa tekemisissä. Se on haasteellista, mutta se tekee tästä myös mielenkiintoisen. Samanlaista vuotta ei ole, ja talvet ovat varsinkin viime vuosina olleet hyvin haastavia.”

Tänä vuonna myös kesä oli poikkeuksellisen haasteellinen. Osaavan henkilökunnan ansiosta tarhalla selvittiin kuitenkin niin kylmän kesäkuun hallaöistä kuin heinäkuun läkähdyttävistä helteistäkin.

Juuri ammattitaitoinen henkilökunta ja vuosikymmenten aikana kertynyt tietotaito ovat tärkeimmät tekijät laadukkaita puuntaimia kasvattaessa. Nykyaikaiset laitteet tukevat kokonaisuutta.

Joroisten tarhalla taimista huolehtii yli 30 työntekijää. Henkilökunnan vaihtuvuus on pientä, sillä ammatin kunnollinen oppiminen vie vuosia.

”Kun työyhteisö on pieni ja tuotanto suurta, jokaisen täytyy osata hommansa.”

Talvi suunnitellaan

Taimitarha näkyy asiakkaille silloin, kun valmiit tuotteet lähtevät maailmalle keväällä, kesällä ja syksyllä, mutta tuotantokausi on tätäkin pidempi. Se käynnistyy maaliskuulta ja päättyy marraskuun puoleenväliin.

Tuotantokausi päättyy lumetukseen, jossa kymmenet miljoonat taimet – tai lapset, kuten Immonen niitä kutsuu – peitellään talviunille.

”Näin tehdään, koska luojan lumeen ei nykyisin voi luottaa. Suomalaiset kasvit ovat tottuneet suojaavaan lumipeitteeseen”, Immonen sanoo.

Keinolumipeite takaa taimille stabiilit olosuhteet. Se suojaa sekä kovilta pakkasilta että porottavan kevätauringon aiheuttamilta ahavavaurioilta.

Eikä taimitarhalla olla täysin toimettomia silloinkaan, kun lapset ovat talvilevolla. ”Talvella tehdään suunnitelmat valmiiksi. Meillä on täällä paljon rakennuksia ja koneita. Ne kaikki huolletaan talven aikana. Kun tuotantokausi alkaa, ei enää suunnitella, silloin toimitaan.”

Lisäksi talvella työntekijät pitävät kesälomiaan pois. Kesällä siihen ei ole mahdollisuutta, sillä tarha pyörii käytännössä vuorokauden ympäri.

Kaiken alku on siemen

Kuusentaimet lähtevät tarhalta 20–25-senttisinä. Taimet ovat silloin 1–1,5-vuotiaita, mutta niiden tarina on alkanut jo paljon aikaisemmin. Kaiken alku on siemen, joka on valittu juuri tilattua metsää ja sen olosuhteita varten.

”Taimet lähtevät eri puolille maata. Meillä pitää olla täsmennetyt alkuperät. Pitää tietää, mitkä taimet käyvät Keski-Suomeen, mitkä Etelä-Suomeen ja mitkä Ristijärvelle”, Immonen sanoo.

”Siemenvarastomme on kuin viinivarasto. Tiedämme eri vuosien olosuhteet. On osa  ammattitaitoamme löytää asiakkaillemme hyviä eriä.”

Tässä mielessä taimien kasvattaminen on mittatilaustyötä, jota ei voi tehdä kunnolla kiireessä tempoillen. Tänä keväänä kasvatettavista taimista on saatu tilaustiedot viime vuoden lopulla. Ja vuoden 2017 taimia aletaan tehdä jo ensi kesän aikana. ”Tällä tavalla asiakkaan kysyntä ja  tarjontamme kohtaavat.”

Samalla myös metsäjätin valtava tietotaito ja osaaminen kerääntyvät tuotteeseen. Taimitarhalla haetaan myös koko ajan uutta tietoa. ”Teemme kokeiluja, jotta voimme kehittyä. Teemme yhteistyötä Metsäntutkimuslaitoksen kanssa. Sitä kautta saamme entistä parempia ja biologisesti toimivampia taimia”, Immonen kertoo.

Yhtiön suuri koko ja omat metsät mahdollistavat sen, että uudet menetelmät tutkitaan perusteellisesti myös käytännössä. Kun asiakkaalle tarjotaan palvelu, takana on huolellinen testaus. Vasta varmasti toimiva menetelmä otetaan tuotantoon.

Uudistus maksaa itsensä takaisin

”Metsikön perustaminen ja uudistaminen on tärkeä vaihe. Tavoitteenamme on, että asiakkaamme onnistuvat siinä kerralla”, Immonen sanoo.

Onnistumisesta metsänomistajat saavat iloita pitkään, sillä sen vaikutukset ulottuvat vuosien päähän. Metsän uudistamiseen laitetut eurot maksavat itsensä ajan mittaan moninkertaisina takaisin.

”Maanmuokkaus on tosi tärkeää, jotta homma onnistuu. Ylipäätään metsän uudistamisessa ei kannata säästää, sillä se vaikuttaa metsän kiertoaikaan. Jos uudistaminen hoidetaan kunnolla, kiertoaika voi lyhentyä jopa 10 vuotta. Sillä on hirveän suuri taloudellinen merkitys.”

Jokaisen kuusen takana on aina kasvutarina, oli kyse sitten laajasta metsästä tai vaikkapa joulupuusta, jonka ympärille perhe aattona kerääntyy.

”1,5–2-metrisen kuusen takana voi olla kymmenen vuoden kasvutarina, joka on alkanut siemenvalinnasta”, Immonen toteaa.

”Ja onhan se suomalainen peruskuusi se oikea joulukuusi. Siinä on juuremme ja historiamme. Se on kaikessa karuudessaan kaunis puu, eikä sitä tuoksua korvaa mikään.”

Lari Vesander

Samankaltaiset