Korpipääsky viihtyy kelon kolossa

10.7.2018

Helteinen kesäpäivä äskettäin hakatussa metsässä. Korvat herkistyvät lintujen kirskuvaan ääneen. Mitä ihmettä? Avarassa maisemassa kiirii tervapääskyn tuttu ääni. Emolinnut pyörähtävät hakkuulle jätetyn kelopuun kolossa nokat täynnä hyttysiä. Tuttu kaupunkilintu on löytänyt poikasilleen kodin kelon kolosta.

Itse asiassa kolo on tervapääskylle luonteva pesimispaikka. Lintu hyödyntää mielellään tikkojen hakkaamia koloja. Hakkuulle jätetty kelo on tervapääskyn unelmatalo, sillä 150 kilometrin tuntivauhdilla etenevä lintu ei viihdy umpimetsässä. Näitä metsässä pesiviä tervapääskyjä on perinteisesti nimitetty korpi- tai metsäpääskyiksi.

Kelon kolo antaa pääskynpojalle tärkeää turvaa sen elämän ensimmäisinä viikkoina, mutta suurimman osan elämästään lintu viettää ilmassa. Kun lintu lähtee pesästään, se saattaa seuraavan kerran laskeutua siiviltään vasta pari–kolmevuotiaana, kun se aloittaa oman pesueensa perustamisen. Ensimmäiset vuodet siis lennetään – jatkuvasti ja koko ajan. Lintu jopa nukkuu ilmassa. Pitkäikäisenä lintuna tervapääsky-yksilö saattaa pysyä ilmassa yhteensä jopa 10 vuotta.

Miksi kelo kannattaa jättää pystyyn

Kelo eli pystyyn kuollut puu on metsässä paitsi kaunis myös ympäristölleen iloksi ja hyödyksi. Mänty keloutuu puista yleisimmin, mutta kaikki muutkin puulajit voivat keloutua. Keloja löytyy kaikista suomalaisista metsistä, mutta mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä yleisempiä ja vanhempia ne ovat. Hakkuissa kelo kannattaa jättää pystyyn, sillä se on hyväksi metsän monimuotoisuudelle. Metsäsertifiointijärjestelmissä keloja jätetään hakkuissa säästöpuiksi. Käytössä kelot kelpaavat lähinnä vain polttopuiksi. Ne eivät ole metsälle vaaraksi, sillä esimerkiksi kirjanpainajat eivät kelpuuta keloa ruuakseen. Tuhohyönteisten sijaan niissä viihtyvät monet metsälle hyödylliset hyönteiset, linnut ja pikkunisäkkäät.

Kuva: Iikka Eklund / Vastavalo.fi
Asiantuntija: UPM Metsän ympäristöasiantuntija Juha-Matti Valonen

Terhi Paavola

Related Stories